Tuotteet

Hyvismehu

Graphic Design

Hyvismehu on vastuullisen kuluttajan valinta. Hyvismehut tunnistat veikeistä tuotepurkeista. Mehumaut vaihtelevat satokauden mukaan. Mehumakuja löytyy vuodenaikojen mukaan esimerkiksi appelsiini, veriappelsiini, kurkku, mansikka, omena, tomaatti, viinirypäleet, klementiini, mango ja mustikka.

Hyvismehu2
Hyvismehu3
Hyvismehu4

Mehujen tarina

Tuoremehun tarina on alkanut Imatralla jo 60-luvulla. Tuolloin toimintaa pyöritettiin mehuasemana. Vuonna 2015 mehuaseman toimintaa alkoivat pyörittämään Teemu ja Mari Laine. Teemun kautta toiminta on saanut uutta kirpeyttä makuunsa. Nykyään THRSTY -nimellä tunnettu yritys tuottaa hävikkimehua päätuotteenaan Imatran toimipisteeltä käsin. THRSTYn ideana on hyödyntää Kuluttujamyyntiin sopimattomia hedelmiä ja kasviksia. Hyvismehuna hedelmät ja kasvikset saavat mahdollisuuden uuteen elämään.  Mehua löytyy nykyään myös K-Kaupoista, koska Kesko ja THRSTY ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkaille uusia mahdollisuuksia ekologisempaan elämään. Ajatuksena on levittää THRSTY:n ilosanomaa kuluttajalta kuluttajalle, sekä innostaa ihmisiä iästä riippumatta aktiiviseen ruokahävikin vähentämiseen. 

Hyvismehu nyt

Nykyään THRSTY -nimellä tunnettu yritys tuottaa hävikkimehua Imatralta käsin. Kuluttujamyyntiin sopimattomat hedelmät ja kasvikset saavat uuden elämän hävikkimehun muodossa. Mehua löytyy K-Kaupoista. Ajatuksena on levittää THRSTY:n ilosanomaa kuluttajalta kuluttajalle, sekä innostaa ihmisiä iästä riippumatta aktiiviseen ruokahävikin vähenemiseen. Hyvismehu on yrityksen päätuote. 

Hyvismehu maailmalla

Suomen rajojen sisällä tapahtuvan myynnin lisäksi, THRSTY on myynyt mehua esimerkiksi Moskovaan, Suomen suurlähetystöön. Suomen suurlähetystössä mehuja siemaillaan erilaisten tilaisuuksien virvokkeena.

Hyvismehu5